Äitienpäiväkynttilä

Ollessani alle kouluikäinen veimme äidille äitienpäiväaamiaisen sänkyyn tarjotinvaunulla. Vaunussa ollut kynttilä sytytti tuolloin muodissa olleen keinokuituisen verhon tuleen ja liekit leimahtivat heti korkealle. Isäni toimi onneksi ripeästi, nykäisi verhon lattialle tallattavaksi ja sai liekit sammumaan. Tilanne jäi pienelle tytölle hyvin pelottavana mieleen.

Vinkki

Elävää tulta käsitellessä on syytä olla huolellinen. Kynttilää ei tule sijoittaa niin, että lähellä on syttyviä materiaaleja tai muita kynttilöitä – varsinkin matalat vierekkäin sijaitsevat tuikut voivat aiheuttaa ”allaspalon”. Myös alustan on syytä olla palamaton, eikä kynttilää saa polttaa aivan loppuun kynttilänjalassakaan. Turvallisin – ja siistein – tapa sammuttaa kynttilä on tukahduttaa se, näin steariini ei roisku. Pienille lapsille kannattaa opettaa tulitikkujen ja kynttilöiden turvallinen käyttö, ja tähdentää, että sytyttämiseen pitää pyytää aikuinen kaveriksi. Ethän jätä tulitikkuja tai sytyttimiä lasten ulottuville!

Testaa, kuinka riskialtis olet:

Tee Palometri!