Sen jälkeen lapset on käyneet useammin.

Lapset tulivat käymään. Taas ottivat puheeksi, että minun pitäisi muuttaa. Miksi ihmeessä. Minun keittiö on pieni mutta hyvin siellä yhdelle ruokaa laittaa, ja ruuan päälle on hyvä köllähtää tuvan puolelle sohvalle televisiota katsomaan. Niin se minun arki kuluu. Ja ihan vasta lapset hankkivat keittiöön uudet kaapinovet ja semmoisen liesivahdin. Mikähän se mahtaa olla. Se taisi tapahtua minun viime sairaalareissun aikana. Sen jälkeen lapset ovat käyneet useammin. Nykyään ne myös yhtenään kiipeää kattoon painamaan sitä varoitinta. Mutta mukavaa, että käyvät.

Vinkki

Ikääntyneen kyky toimia tulipalossa tai sen ennalta ehkäisemiseksi voi olla alentunut fyysisten ominaisuuksien vuoksi. Tarkista ikääntyvän lähimmäisesi palovaroitin sekä vaihda paristot sekä varoitin hänen puolestaan säännöllisesti. Palovaroittimeen on saatavilla myös paristokoteloja, jotka voi asentaa seinään sopivalle korkeudelle. Hanki turvalaitteita keittiöön ja kerro esimerkiksi liikuntarajoitteesta taloyhtiölle, jotta häntä osataan auttaa poistumaan, mikäli hätätilanne sattuu.

Testaa, kuinka riskialtis olet:

Palometri