Meinasi olla viimeinen silitys

Istuin kaikessa rauhassa tietokoneella. Äitini huutaen kutsui minua nimeltä. ”Äh… mitähän asiaa sillä on nyt taas…” Menin viereiseen huoneeseen. Äitini oli aloittanut silittämisen, kun yllättäen silitysraudan sähköjohto oli syttynyt tuleen. Äiti ehti nykäistä johdon seinästä saaden samalla pienen sähköiskun. Pistorasia oli ilmoitustaulun vieressä joka oli täynnä paperisia muistilappuja joihin tuli oli ehtinyt tarttua. Mietin nopeasti mitä tehdä ja sain parilla pitkällä puhalluksella palon sammumaan. Oli aivan hilkulla ettei tuli tarttunut jo verhoihin. Tällä kerralla selvittiin säikähdyksellä ja pienin vaurioin.

Vinkki

Vanhat sähkölaitteet ovat melkoinen tulipaloriski! Viime vuonna 790 tulipaloa sai alkunsa sähkölaitteesta. Rispaantunut johto, murtuneet muoviosat, outo haju laitteen ollessa päällä ja epätavallinen ääni kielivät siitä, että laitetta ei ole turvallista käyttää. Älä säästä henkesi kaupalla, vaan hanki uusi sähkölaite, jos vanha ”oireilee”.

Sähköpalo sammutetaan tukahduttamalla, ei vedellä. Irrota ensin laite virrasta. Hankithan tähän tarkoitukseen sammutuspeitteen tai käsi(vaahto-)sammuttimen.

Tee Palometri!