Pikkupojilla oli mukana sytkärit ja ehkäpä vähän paperia tai muuta palavaa. Oli kaunis lämmin kesäpäivä ja istuskelin rivitalon asuntoni pihalla. Yhtäkkiä koivujen tuoksuun sekoittui palavan puun haju. Lähdin tätä hajun lähdettä etsimään ja löysikin pari viikaria rivitalojen välisien aidan luota. Pojat siellä kokeilivat miten tuo aita oikein palaisi. Minulla oli kotona sammutin, jolla sain alkavan palon sammumaan. Joku rivitalon asukkaista soitti palokunnankin paikalle. Palomiehet kertoivat että saisin sammuttimeni toimintakykyiseksi veloituksetta. En nyt kyllä muista missä tämä olisi ollut mahdollista.

Vinkki

Tahallisen teon seurauksena tulipaloja syttyi viime vuonna 292 ja lasten tulen käsittelystä johtuen 43 kertaa.

Vaikka rikosoikeudellinen vastuu tihutöistä alkaa vasta 15-vuotiaana, niin jo huomattavasti nuoremmat lapset ovat korvausvastuussa aiheuttamistaan vahingoista. Jos siis tulen kanssa leikkimisestä aiheutuu korvattavia vahinkoja, lapsi maksaa ne itse joko heti tai kun hänellä alkaa olla tuloja. Korvaussumma kasvaa korkoa, kunnes se on maksettu. On mahdollista, että vakuutus maksaa osan korvauksista. Käytetyn sammuttimen täyttö korvataan mahdollisesti myös vahingontekijän vakuutuksesta.

Lapselle kannattaa opettaa tulen käsittelyä. Käsittelyyn tottunut lapsi harvemmin sytyttää palon vahingossa, ja opastamalla tulen käsittelyä sen vaarallinenkin puoli tulee tutuksi.

Tee Palometri!