Keulakuvien vinkit paloturvallisuuteen

Nyt nostetaan kaikkien kädet ylös, sillä Paloturvallisuusviikon 2022 teemana on palovaroitin.

Tilastotietojen mukaan monissa kotitalouksissa ei ole palovaroitinta tai palovaroitin ei toimi. Tänä vuonna tavoitteena on saada jokaisen koti paloturvalliseksi toimivien palovaroittimien avulla, jotta jatkossa vältytään turhilta tulipalojen aiheuttamilta vahingoilta!

Tsekkaa, mitä Paloturvallisuusviikon starat tekevät ja tartu itsekin toimeen. Ota Palovaroitin tanssin muuvit haltuun ja testaa palovaroitin kerran kuussa.

Onko sinun ja lähimmäistesi kodeissa toimiva palovaroitin?

Paloturvallisuusviikon teemana on tänä vuonna palovaroittimet. Osallistu #palovaroitintanssi-haasteeseen ja paranna lähiympäristösi paloturvallisuutta! Osallistua voi yksin tai yhdessä, tanssien omaksi iloksi tai tehden tanssivideon.

Korona-ajan laululla ja kahvituokioilla somen valloittaneet Lotta & Pappa kävivät yhdessä läpi kodin turvallisuuden tarkistuslistan. Papan muistisairaus on viime aikoina asettanut riskitekijöitä yhteiseen arkeen, mutta tarkistuslistan läpikäytyään voi Lotta & Pappa asua turvallisin mielin kotona.

Play Video about etusivu_kansikuva_videolle

Kahdessa minuutissa ratkotaan mestaruuksia sekä ihmishenkien kohtaloita! Maajoukkueen jalkapallostara Joel Pohjanpalo kävi Huuhkajien legendaarisen huoltajan Gunnarin luona varmistamassa, että hätäpoistuminen onnistuu myös vetreältä seniorilta. Katso videolta Gunnarin suoritus Jollen tiukassa testissä!

Sometähti Jennifer Käld on aina ollut läheinen isoäitinsä kanssa – ja vaikka perhe asuukin isoäidin naapurissa, on huoli yksin asuvan ikäihmisen turvallisuudesta läsnä arjessa. Katso videolta, kuinka Jennifer kävi opastamassa isoäitiään älypuhelimen ja sovellusten käytössä, jotta hätätilanteessa olisi nopeasti apua saatavilla!

Piip! Monta tapaa testata palovaroitin, mutta parasta on, kun sen voi tehdä yhdessä läheisen kanssa. Jennifer Käld kävi isoäitinsä luona testaamassa varoittimen tyylillä. Haastamme koko Suomen ottamaan Jenniferistä mallia ja avustamaan läheistä, jotta jokaisen koti on paloturvallinen.

Kahdessa minuutissa ratkotaan mestaruuksia sekä ihmishenkien kohtaloita! Maajoukkueen jalkapallostara Joel Pohjanpalo kävi Huuhkajien legendaarisen huoltajan Gunnarin luona varmistamassa, että hätäpoistuminen onnistuu myös vetreältä seniorilta. Katso videolta Gunnarin suoritus Jollen tiukassa testissä!

Ota Joel Pohjanpalosta mallia ja testaa palovaroittimen toiminta kuukausittain. Muista myös vaihtaa paristo vuosittain – esimerkiksi Palovaroitinpäivänä! Ikäihmiseltäkin onnistuu testaaminen vaikka harjanvarrella tai kävelykepillä.

Läheisistä koostuva suojaverkosto luo konkreettista turvaa elämään. Valitettavasti kaikilla ei ole verkostoa, johon tukeutua hädän hetkellä. Erityisesti ikäihmiset saattavat kokea yksinäisyyttä, kun elinpiiri on vuosien saatossa kaventunut ja ikääntyminen tuonut rajoitteita elämään.

Mitä yhteistä on jalkapallomaalilla ja kodilla? Vastauksen tähän paljastaa jalkapallomaajoukkueemme Huuhkajien veräjänvartija Lukas Hradecký!

Mikä on Viivin vinkki pimenevien iltojen kodin tunnelman luomiseksi? Tämä ja muutama asiaan kuuluva paloturvallisuusseikka selviää videolta.

Nanna Karalahdelle turvallinen koti on tärkeysjärjestyksessä numero yksi. Liesi aiheuttaa ison osan kotien tulipaloista, joten katso Nannan vinkki lieden kesyttämiseen.

Puheliaana tyyppinä Eskon puhelin on kovassa käytössä ja akku on lähes aina loppu! Tuttu tunne? Katso videolta Eskon vinkit puhelimen turvalliseen lataamiseen.