Varmistathan että sinulla on hyvä verkkoyhteys. Paras käytettävyys Chrome- ja Edge -selaimilla.

Koe paloaseman syke Päivä Paloasemalla®  -kevätpilotissamme toukokuussa!

Tänä vuonna päivää päästään viettämään myös 4.5. kevätpilotin merkeissä.

Kevätpilotti järjestetään vain 50 paloasemalla. Tavoitteena on, että jokaisen pelastuslaitoksen alueelta olisi 2–3 palokuntaa. Osallistuvat palokunnat selviävät maaliskuun aikana ja siitä tiedotetaan erikseen.

Päivä Paloasemalla -tapahtuman tehtävärasteilla opitaan tärkeitä paloturvallisuustaitoja, muun muassa harjoitellaan alkusammutusta ja turvallista poistumista sekä opetellaan palovaroittimien huolenpitoa ja sähkökatkon varalle varautumista. Tapahtumissa esitellään palokuntien toimintaa sekä paloautoja ja -kalustoa, kokeillaan pelastajien varusteita. Osassa tapahtumia järjestetään myös erilaisia näytöksiä.

Varsinainen Päivä Paloasemalla -tapahtuma järjestetään marraskuussa

Kevätpilotti on nimensä mukaisesti kokeilu eikä korvaa marraskuun perinteistä Paloturvallisuusviikon Päivä Paloasemalla -tapahtumaa. Viime marraskuussa tapahtuma toteutettiin 376 paloasemalla.

Paloturvallisuusviikko on tänä vuonna 23.11.-1.12.2024, ja viikko alkaa Päivä Paloasemalla -tilaisuuksilla lauantaina 23.11. Marraskuun Paloturvallisuusviikkoon sekä Päivä Paloasemalla -tapahtumaan voivat osallistua kaikki halukkaat paloasemat.

Palosuojelurahasto rahoittaa Päivä Paloasemalla -tapahtuman ja sen kevätpilotin.

Katso lähin paloasemasi

Play Video about pp-video-kansi
Play Video about pp-video-vr-kansi

Tervetuloa vierailemaan koko perheen voimin!

Syvennä paloturvallisuusosaamista virtuaalisella paloasemaelämyksellä

Vuosina 2020–2022 Päivää Paloasemalla vietettiin myös virtuaalisella paloasemalla. Virtuaalisessa paloasemaelämyksessä jokainen pääsi omalta kotisohvaltaan tutustumaan paloasemien toimintaan virtuaalisesti sekä kartuttamaan tärkeitä paloturvallisuustaitoja.

Päivä Paloasemalla® -tapahtuma starttaa Paloturvallisuusviikon. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2008. Päivä Paloasemalla® on Suomen suurin turvallisuusaiheinen tapahtuma, ja sitä on järjestetty noin 350 paloasemalla ympäri Suomen.

Ole mukana paloturvallisuuselämyksessä, livenä tai netissä tai vaikka kummassakin taas ensi vuonna!

Koronatilanteen takia paloasemien aukioloihin saattaa tulla muutoksia. Tarkista paloaseman aukiolo tältä sivustolta.

Vr_Paiva_paloasemalla

Päivä Paloasemalla 2022 ilmoittautuneet

Tervetuloa vierailemaan koko perheen voimin!

Vieraile virtuaalisella paloasemalla